VAANIJA JA LARP
Vaanija on liveroolipeli, mikä tarkoittaa sitä, että Vaanijassa jokaisella pelaajalla on oma hahmonsa, jota pelaaja mallintaa käytöksellään ja pukeutumisellaan parhaansa mukaan. Turvallisuuden jälkeen eläytyminen hahmoosi ja Vaanijan maailmaan on tärkein asia pelissä.
Pelaajat saavat luoda hahmonsa itse ja kirjoittaa itselleen hahmokuvauksen niin lyhyesti tai pitkästi kuin haluaa. Kannattaa muistaa, että pelit ovat pitkiä ja samalla hahmolla on mahdollista jatkaa pelistä toiseen, joten hahmoon kannattaa panostaa enemmän kuin tavanomaiseen airsoft-teemapeliin. Inspiraatiota hahmon taustatarinan pohjalle voi hakea Stalker-peleistä ja oikeasta elämästä. Sinun hahmosi on oman tarinasi päähenkilö, ja me tarjoamme tarinalle puitteet.
Liveroolipeleissä pelityyli vaikuttaa paljon immersioon eli siihen, kuinka aidolta ympäröivä maailma tuntuu ja kuinka helppoa siihen on eläytyä. Vaanijassa kannustetaan pelaamaan realistisesti Stalker-pelien maailman mukaisesti. Pidä mielessä, että hahmo, jolla voit jutella muille avoimesti tuo sinulle enemmän roolipelattavaa kuin sosiopaatti, joka ampuu ensin eikä pukahda sanaakaan. Pelityylisi vaikuttaa siis omaan kokemukseesi hyvin paljon. Hahmoissa saa olla myös huumoria, mutta pyydämme välttämään karikatyyrihahmoja: Pertti Perämehtä ja Igor Vodkanov eivät ole toivottuja tai tervetulleita.
Paras palkkio liveroolipeleissä on kokea ja tuntea hahmon tarina sekä nähdä muiden reaktiot. Tekikö joku jotain erityisen hienoa? Kerro heistä tarinaa leirissä. Ryöstivätkö bandiitit sinut? Manaa joukkiota muille hahmoille aina, kun saat mahdollisuuden. Metsässä hiippailee jotain pelottavaa? Anna itsesi ja hahmosi tuntea pelkoa ja näytä se myös muille käytökselläsi.
Muista myös, että sinä et ole hahmo, eikä hahmo ole sinä. Kaikki mitä pelissä tulee tapahtumaan kohdistuu hahmoosi, ei sinuun. Jos joku loukkaa sanallisesti hahmoasi, se loukkaus ei ole tarkoitettu sinulle vaan hahmollesi. Jos kuitenkin eteen tulee tilanne, jossa tunnet olosi niin epämukavaksi, että haluat siitä irtautua, käytä rohkeasti pelin turvamekaniikkoja. Lisätietoja niistä löydät täältä.
Jos jokin jää painamaan mieltä eikä pelaaminen tunnu enää hyvältä, voit tulla kertomaan siitä pelinjohdolle ja osoitamme sinulle missä on Pete tai Patu, joiden kanssa voit keskustella täysin luottamuksellisesti. Heille voi myös tulla kertomaan jos jokin mättää, ei nyt oikein lähde tai ihan vaan tuntuu siltä, että olisi kiva jutella jonkun kanssa.
JATKA HAHMOSI TARINAA
Hahmosi ei voi kuolla lopullisesti, ellet sinä itse niin päätä. Sen sijaan voit jatkaa hahmosi tarinaa pelistä toiseen niin pitkään kuin itse haluat.
Vaanijassa on mahdollista pelata tavallisella hahmolla ja hardcore-hahmolla. Molemmilla hahmoilla ensimmäinen osuma haavoittaa, jäät maahan kitumaan ja vuotamaan kuiviin. Näyttele tämä niin dramaattisesti kuin haluat; rukoile hiljaa pääsyä tuskistasi tai kutsu viimeisillä voimillasi lääkintämiestä. Tavallisilla hahmoilla toinen osuma lamauttaa toimintakyvyn, et ole enää tajuissasi tai minkäänlainen uhka muille – raahaudut tai sinut raahataan lääkärille toipumaan. Hienosti näytelty haavoittuminen luo kanssapelaajille tunnelmaa ja pelinjohdolle hyvää mieltä.
Jos taas kaipaat peliltä kuolemanpelkoa ja aitoa selviytymispelaamista, voit valita hahmotyypiksesi hardcore-hahmon. Tällöin hahmosi voi kuolla Vyöhykkeen vaaroihin tai toisen hahmon luoteihin, mutta selviytyessään saada maineen ja kunnian lisäksi myös etuja. Pelinjohto voi palkita kuoleman uhmaamisesta erikseen kirjoitetulla pelisisällöllä tulevissa peleissä.
Mikäli hahmosi kuolee pelin aikana syystä tai toisesta, voit aina palata peliin toisella hahmolla.
JUONET
Pelissä on löyhä pääjuoni, joka aukenee pelien edetessä. Sen lisäksi jokaisella osapuolella on omat tavoitteet ja päämääränsä, joihin pelin tapahtumat ja pelaajien valinnat vaikuttavat. Pelaajilla saa olla myös omiin hahmoihinsa liittyviä juonenpätkiä, joita voi punoa yhdessä muiden pelaajien kanssa pelin puitteet huomioon ottaen.
Muistathan erityisesti juonia miettiessä, että vältät käyttämästä niin kutsuttua metatietoa hyväksesi. Metatieto tarkoittaa tietoa, jonka sinä pelaajana tiedät mutta hahmosi ei.
Esimerkkejä:
- Luet tapahtuman websivulta että palkkasotilailla on 10 pelaajaa. Hahmosi ei luultavasti tiedä että Vyöhykkeellä edes on palkkasotilaita, saati näiden tarkkaa lukumäärää.
- Satut kuulemaan pelinjohdon keskustelun jostain suunnitellusta tapahtumasta ennen peliä. Hahmosi ei kuitenkaan tästä tiedä, eikä tietoa siten ole hyväksyttävää käyttää saavuttaaksesi sillä etua pelin aikana.
VIHOLLISET
Vihollisia on hyvä olla. He tekevät elämästä riskin arvoista ja selviytymisestä palkitsevaa. Mutta kuinka käyttäytyä, kun tyyppi joka lamaannutti sinut tuleekin vastaan pari tuntia myöhemmin?
Vaanijassa vahingoittuminen ei ole henkilökohtaista. Joo, ammuit minua selkään, mutta Vyöhykkeellä se olisi voinut käydä kenelle tahansa. Hahmosi menetettyä tajuntansa unohdat sinut tiputtaneen hahmon ja tajunnan menettämiseen liittyvät olosuhteet. Tiedät vain, että herätessäsi joka paikkaan särkee ja ensi kerralla olet varovaisempi.
Mikäli toisesta hahmosta kuitenkin kehkeytyy sinulle vihollinen ilman kohtalokasta selkkausta, on alla muutama esimerkki tavoista selvitellä tilanne, jos äkkiä unohdettu ammuskelu kuulostaa liian tylsältä:
Keskustelu
Pyydä vihollisesi hetkeksi sivummalle ja juttele pelin ulkopuolella mikä olisi hieno tapa ratkaista riitanne; Näytelty tappelu sovitulla lopputulemalla? Tuntuva lahjus? Jaettu pullo vodkaa baarissa, jonka ääressä erimielisyydet unohtuvat?
Kosto
Vaanija on lyhyt peli, joten suunnittele pelkkää ampumista tyylikkäämpi tapa kostaa ja toteuta se juuri oikealla hetkellä. Ehkäpä saat itsellesi verivihollisen seuraavaan peliin ja tarinan kerrottavaksi?
TUNNELMA JA ESTETIIKKA
Vaanija sijoittuu Ukrainaan, vuoteen 2011. Köyhyys ja kovat ajat ovat alati läsnä. Suurin osa Vaanijan hahmoista on kotoisin näiltä nurkilta tai rajanaapureina toimivista valtioista.
Vaanija tähtää realismiin Stalkerin rakentaman maailman sisällä. Vyöhykkeen ilmiöt ja otukset ovat ainoa varsinainen scifi-elementti pelissä, loppu pohjautuu vaihtoehtoiseen versioon oikeasta maailmasta. Aikakoneet, lentävät lautaset tai muut vastaavat eivät kuulu Vaanijan maailmaan.
Varustus, jonka saat raavittua kasaan, on todennäköisesti kulunutta ja nähnyt jo paljon käyttöä. Uusiin kamppeisiin on varaa vain harvalla. Modernit sotavarusteet ovat kaukaisia unelmia Ukrainan katukaupassa. Neuvostovarustus on halpaa ja saatavilla, ja siihen on helpointa turvautua varusteita hankkiessa. Myös muiden maiden ylijäämää on tarjolla, mutta sen saatavuus huonompaa ja hinta korkeampi. Varusteiden taso riippuu siitä, kuinka paljon resursseja hahmolla on käytössään. Hankintoja voi perustella esimerkiksi työsuhteiden, perhetaustan tai muiden kontaktien kautta osana hahmon historiaa.
Vyöhyke ei ole paikka, jossa ihmiset haluaisivat viettää aikaa. Säteily ja sen sivuvaikutukset ovat jo pelote sinänsä, minkä lisäksi Vyöhykkeellä vallitsee poikkeustila paikallisten asevoimien ylläpitämänä. Tunkeutuminen alueelle on hengenvaarallista, ja sinne palvelukseen määrätyt varusmiehet eivät hekään ole kovin mieluisassa asemassa. Kurjuus on käsinkosketeltavaa ja osa jokapäiväistä elämää.
Vaaroistaan huolimatta ihmisten hylkäämä Vyöhyke on kaunis paikka, jossa luonto hiljalleen valtaa takaisin ihmiskunnan raunioita. Epätoivon ja uhkaavan ilmapiirin voi hetkeksi unohtaa, kun pysähtyy puiden siimekseen leirinuotiolle jakamaan hieman purtavaa ja kuulumisia muiden kulkijoiden kanssa.